Inkerin liiton työllistymiskeskuksen alainen Nimikeskus

Hankenumero
089/2019
Ehdotetun hankkeet toimiala
Etnokulttuurinen turismi
Hallinnollinen alue - Venäjä
Pietarin kaupunki
Etsimme uusia yhteistyökumppaneita / Hanke-ehdotus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle/neuvotteluille
Hanke-ehdotus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle/neuvotteluille
Hankkeen nimi

PIIRILEIKKI+ -kansanmusiikkiryhmän esiintymiset

Hanke-ehdotuksen kuvaus

Hankkeen aikana järjestetään PIIRILEIKKI+ -kansanmusiikkiryhmän esitylsiä, työpajoja Suomessa teematapahtumilla sekä omana konserttina. Matkakustannuksista, majoituksesta ja ylläpidosta vastaa kutsuva osapuoli .
PIIRILEIKKI+ - esittää suomalaisia, karjalaisia ja inkeriläisiä kansantansseja, myös arkielämää kuvaavia vanhoja lauluja suomen, inkeroisen ja vatjan kielellä sekä inkeriläismurteella. Yhtye on voittanut palkintoja Grand Prix Interfolk, Toivon purjeet ja Narvan kevät –kansainvälisissä kilpailuissa. Yhtye on säännöllisesti osallistunut suomalais-ugrilaisiin festivaaleihin ja kansanjuhliin Pietarissa, Leningradin alueella, Virossa ja Suomessa. Vuonna 2017 ja 2018 yhtye esiintyi Mieleni minun tekevi -näytelmässä, joka on kirjoitettu Kalevalan eepoksen pohjalta.

Ehdotus etsittävästä yhteistyökumppanista

oppilaitokset
kansalaisjärjestöt
kansanperinnekeskukset
yritykset
liikenneyritykset
teatterit
festivaalit
Inkerinsuomalaisten kansalliset järjestöt
Kansainväliset järjestöt
Kansalliset yhteisöt