Rauhan aukio -museokeskus

Hankenumero
188/2021
Ehdotetun hankkeet toimiala
Kulttuuri- ja valistustoiminta
Hallinnollinen alue - Venäjä
Krasnojarskin alue
Etsimme uusia yhteistyökumppaneita / Hanke-ehdotus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle/neuvotteluille
Hanke-ehdotus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle/neuvotteluille
Hankkeen nimi

Taiga-taidevierailu on jatkuvan nykytaiteilijoiden taidetuotannon muoto yhteistyössä kommunikaatioprosessista estetyn yleisön – Rauhan tori -museokeskuksen tiloissa olevien nuorten kanssa.

Hanke-ehdotuksen kuvaus

Vierailun osallistujat valitaan kilpailun perusteella: taiteilija työskentelee aiheen parissa kolmen kuukauden aikana ollessaan vuorovaikutuksessa pääyleisön kanssa (12-18–vuotiaat nuoret). Vuodelle 2021 suunnitellaan 2 vierailua päätaiteilijan kanssa, joka työskentelee kaupungin luovan ilmapiirin ja tilojen parissa.
Osallistujat saavat työtä varten aiheen ja käsittelevät luovasti paikallisen kulttuurin, alueen ja kaupungin perintöä. Hankkeeseen kutsutaan mukaan maailman merkittäviä taiteilijoita. Hankkeen puitteissa haluaisimme tehdä yhteistyötä merkittävien suomalaisten taiteilijoiden kanssa ja kutsua yhden taiteilijan toiselle vierailulle, joka järjestetään syys-marraskuussa 2021. Oletetaan, että päätaiteilija ja osallistuvat paikalliset tekijät työskentelevät taidevierailun paikalla 2-3 kuukautta luoden taidetuotteen, joka on esiteltävä Rauhan tori -museokeskuksen tiloissa; lisäksi hän ohjaa avustavien asiantuntijoiden ja opettajien avulla työpajoja vierailun aikana luotujen taideteosten perusteella sekä kehittää omaperäisen tuotteen, joka olisi mahdollisimman käytettävissä ja soveltuva päivittäiseen käyttöön. Hankkeen kohderyhmä: taidekoulujen oppilaat, kuvataiteesta kiinnostuneet koululaiset, opiskelijat, joiden pääaine on kuvataide sekä nykykuvataiteesta kiinnostunut laaja yleisö. Lisäksi päätaiteilija on vuorovaikutuksessa nuorten kanssa tapahtumatiloissa. Osallistujille muodostuu käsitys siitä, miten taiteellinen idea syntyy ja kehittyy toteutukseen asti, sekä ymmärrys nykytaiteen taiteellisten ja ilmaisukeinojen moninaisuudesta. Vierailevan taiteilijan ja nuorten ryhmän (vähintään 15 ihmistä kolmen kuukauden aikana) työn tuloksena olisi näyttely museon tiloissa tai (vuodenajasta riippuen) julkinen taideprojekti. Osallistumalla näin luovaan toimintaan, nuorten yleisö muuttaa suhtautumistaan kulttuuriin ja näyttelytiloihin, kehittää omia taidetaitojaan ja tajuaa, ettei museo ole tylsä paikka, vaan luovan potentiaalin toteuttamisen alusta. Lisäksi ainutlaatuinen taide- ja muistotuotteen kehittäminen auttaisi edistämään nykytaidetta laajan yleisön keskuudessa.