Agalatovon taidekoulu, kunnallinen lisäkoulutuslaitos

Hallinnollinen alue
Leningradin alue
Vastaus yhteistyöehdotukseen

Agalatovon taidekoulu on valmis kehittämään yhteistyötä suomalaisten kollegoiden kanssa kansallisen kulttuurin edistämiseksi ja osaamisen jakamiseksi. Taidekoulussa lapsille opetetaan muiden yleissivistävien aineiden lisäksi taidetta (musiikkia, teatteria, tanssia ja kuvaamataidetta). Koulussa toteutetaan ohjelmaa, jonka puitteissa lapset kahdeksan vuoden ajan opiskelevat musiikkiperinnettä, kansantanssia, käsitöitä ja kansanmusiikkia. Taidekoulussa toimii Zhavoronki-niminen (suom. "Kiurut") lasten kansantaideryhmä, joka on saanut runsaasti palkintoja lukuisissa kilpailuissa ja useilla festivaaleilla.
Koululla on hyvin varustellut konserttisali ja näyttelytilat. Vuosittain toteutamme helmikuussa alueiden välistä Itämeren romantikot -nimeä kantavaa hanketta, joka tähtää Itämeren maiden kulttuurin tuominen suurempaan tietoisuuteen, ja jonka yhteydessä järjestetään musiikkiesityksiä, näyttelyitä, luovia pajoja, konsertteja ja luentoja).Vuonna 2020 hankkeeseen osallistui suomalaisia yhteistyökumppaneita. Jokilaaksojen musiikkiopiston Haapaveden toimipisteen opettajat pitivät oman konserttinsa. Hankkeen puitteissa voisi toteuttaa myös suomalaisten kädentaitajien näyttelyn.
Koulun etu on hyvä maantieteellinen sijainti: matka Pietarista koululle vie noin puoli tuntia.
Yhteyshenkilön tiedot:
Natalia Borodkina
+ 7 921 384 33 67
agmus@mail.ru

Neuvottelun status
Haluan aloittaa neuvottelut yhteistyöstä

Poroshina Irina Dmitrijevna, taiteilija ja muotoilija

Hallinnollinen alue
Karjalan tasavalta
Vastaus yhteistyöehdotukseen

Venäjän maalaustaiteilijoiden liiton jäsen, Pietarin muotoilijaliiton jäsen, Karjalan tasavallan käsityötaiteilijoiden killan jäsen Irina Poroshina on valmis yhteistyöhön Kauhajoen kaupungin kanssa Kulttuurikaverit- hankkeessa. Karjalan kädentaitajain killan jäsenenä Irina ehdottaa neuvottelut, joissa voidaan käsitellä mahdollisuutta järjestää vuonna 2021 yhteisiä Killan kanssa käsityöpajoja, seminaarieja, yhteinen näyttely, kansallispuvun näytösesitys tai tapaaminen, jossa vaihdetaan erilaisia tekniikoita. Irina Poroshinan ompelimolla on paljon osaamista, siellä suunnitellaan, tehdään ja esitellään kansallispukuja, osallistutaan eri kansainvälisiin tapahtumiin, näyttelyihin ja kilpailuihin Venäjällä ja Suomessa, mm. Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä, Imatralla ja Oulussa.

Neuvottelun status
Haluan aloittaa neuvottelut yhteistyöstä

Karjalan kulttuuri- ja taideopisto

Hallinnollinen alue
Karjalan tasavalta
Vastaus yhteistyöehdotukseen

Hei! Karjalan taide- ja kulttuuricollegessa on hyvä käyttötaiteesineiden arkisto ja voisimme esittää näyttelyn suurelle yleisölle. Sen lisäksi meidän opistossamme on tiloja teidän näyttelyesineidenne esittämistä varten sekä sali, jossa pidetään kansantieteeseen ja -taiteeseen liittyviä tapahtumia. Meillä on avoimia pajoja, ompelimo, kangaspuut sekä eri tekijöiden nykyaikaiset pukukokoelmat. Olisimme iloisia, jos voisimme tehdä yhteistyössä teidän kanssanne.

Neuvottelun status
Haluan aloittaa neuvottelut yhteistyöstä