Venäjän alueiden välinen kirjailijaliitto

Hankenumero
003/2019
Ehdotetun hankkeet toimiala
Elokuvataide
Hallinnollinen alue - Venäjä
Pietarin kaupunki
Etsimme uusia yhteistyökumppaneita / Hanke-ehdotus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle/neuvotteluille
Etsimme uusia yhteistyökumppaneita
Hankkeen nimi

Neuvostoliittolaisen lentäjän Valentin Ivanovitsh Golubevin elämästä kertovan dokumenttielokuvan tekeminen suomalaisen ja venäläisen arkistoaineiston pohjalta (Golubev oli haudattu Suomen alueelle).

Hanke-ehdotuksen kuvaus

Vuonna 2018 yhteistyössä suomalaisen osapuolen kanssa (kulttuurifoorumi 2018, Paavo Romppainen) on saatu lisää faktatietoa neuvostoliittolaisen lentäjän elämästä ja helmikuussa vuonna 1940 Suomen alueella sattuneesta hävittäjän maahansyöksystä, joka johti lentäjän kuolemaan. Aiemmin saatujen tietojen mukaan Golubevin hauta sijaitsee Suomessa. Uusien tietojen keruu jatkuu venäläisissä arkistoissa.
Hankkeen tavoitteena on kerätä ja jakaa keskenään historian kannalta tärkeää tietoa käsikirjoituksen kirjoittamista ja elokuvan tekemistä varten. Golubevista kertova dokumenttielokuva keräisi katsojia sekä Suomessa että Venäjällä. Tämän projektin toteuttaminen liittyy myös talvisodan alkamisen 80-vuotispäivään.
Venäläisen partnerin tehtäviin kuuluisi Golubevin elämää koskevien tietojen kerääminen (mm. arkistoista, mahdollisten todistajien havaintoja sekä tietoa lentäjän omaisistaan ja muista historian kannalta merkittävistä tapahtumista) sekä on löytää henkilöt, jotka olisivat kiinnostuneet osallistumaan elokuvan tekemiseen ja tuottamiseen ja levittämiseen Venäjällä. Suomalaisen partnerin tehtäviin kuuluisi käsikirjoituksen kirjoittaminen sekä elokuvan tuottaminen foorumin rahoituksen tai yksityisten sijoittajien (myös venäläisten) avulla.

Ehdotus etsittävästä yhteistyökumppanista

ohjaaja Ari Martikainen, kirjailijat, käsikirjoittajat, muut aiheesta kiinnostuneet henkilöt, Matti T. Salo, Paavo Romppainen