Novoje selo/Uusi kylä, Mordvan tasavallan kansalaisjärjestö

Hankenumero
164/2021
Ehdotetun hankkeet toimiala
Arkkitehtuuri
Hallinnollinen alue - Venäjä
Mordvan tasavalta
Etsimme uusia yhteistyökumppaneita / Hanke-ehdotus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle/neuvotteluille
Hanke-ehdotus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle/neuvotteluille
Hankkeen nimi

Suomalaisia perinteitä Mordvan kylässä. Kulttuurivaihdon ja etnokulttuurisen matkailun kehittämisen puitteissa ehdotamme, että yhteistyökumppanit asentavat suomalaisten rakennustaideperinteiden ja tekniikoiden mukaan valmistetun teemahuvimajan Mordvan kylän ekologiseen etnopuistoon.

Hanke-ehdotuksen kuvaus

Parakino-kylä on reilu 400 vuotta vanha, siellä asuvat ersä-mordvalaiset, jotka ovat säilyttäneet omaperäisyytensä vuosisadasta toiseen. Kylään on perustettu PERINNETALO -kulttuurimuseokeskus, johon sisältyvät monet matkailukohteet ja kylän asukkaille tärkeät paikat, mm. AŠO LISMA (valkoinen lähde) -ekologinen etnopuisto, jossa pidetään perheiden vapaa-ajan ulkojuhlia Perheen, rakkauden ja uskollisuuden päivän kunniaksi. Vuonna 2020 tämän keskuksen kehittämistoiminta sijoittui toiseksi Venäjän federaation kansallisuusviraston järjestämässä "Paras kunnallinen käytäntö" -kilpailussa kategoriassa "Etnisten ryhmien välisen rauhan ja sopusoinnun vahvistaminen, muiden kansallispolitiikan toimenpiteiden toteutuminen kunnan tasolla". Ulkoilmassa sijaitsevaa, ekologista etnopuistoamme kehitetään rakentamalla sen alueelle taiteellisia teemakohteita ja huvimajoja luonnonmateriaaleista. Puistossa on jo vinttikaivo, täyshirrestä tehty veistos vanhuksesta, "Aluzhon kortamka" -sulhasen huvimaja, "Vanitsän kortamka" -paimenen huvimaja, sekä myös "Utsäskan por" -kohtalon liitu, sekä "Mel nezhe" -toivojen seinä. Venäläisten ja suomalaisten kansojen välisen kulttuurisen vaihdon puitteissa ehdotamme, että kumppanimme tekevät hyväksymiensä ehtojen mukaisesti suomalaisia rakennustaideperinteitä noudattaen valmistetun taidekohteen huvimajan muodossa julkisen diplomatian symbolina, joka olisi kahden maan välisen ystävyyden ja vuorovaikutuksen merkki. Tämän hankkeen avulla pyrimme tutustuttamaan Mordvan kansan historiasta ja arkielämästä kiinnostuneita paikallisia asukkaita ja matkustajia Suomen kansojen perinteisiin heidän arkkitehtonisten muotojensa ja puuntyöstötekniikoidensa kautta. "Suomen huvimaja" auttaisi vahvistamaan kulttuuri- ja liikesuhteita kansakunnan kanssa, joka on kansamme hengen, kulttuurin ja kielen osalta samankaltainen, sekä vaihtamaan kokemuksia puurakennusalalta, se herättäisi kylän ja alueen asukkaiden sekä mahdollisten venäläisten kumppaneiden kiinnostusta yhteistyöhön, joka liittyy rakentamiseen korkealaatuisuudesta ja kestävyydestä tunnettujen suomalaisten perinteiden ja tekniikoiden mukaan. Hankkeen rahoitusta kehitellään PERINNETALO-turistireittimme muotoutumisen seuraavissa vaiheissa, jossa on kyse vieraidemme majoittamisesta perinteisiin venäläisiin ja muiden ystävällisten maiden taloihin. Suomalainen talo suomalaisine saunoineen, varsinkin Venäjän talvessa suoritetun troikan kulkusineen vetämän rekiajelun ja erityisesti perinteisen mordvalaisen hääseremonian jälkeen.

Ehdotus etsittävästä yhteistyökumppanista

Suomalaiset rakennusyritykset (puurakentaminen).