Olet täällä

Hanke-ehdotus Hankevastaukset Neuvotteluiden tulokset

Suomi-Venäjä-Seuran - Samfundet Finland-Ryssland Kemin osasto ry

Hallinnollinen alue/alueet:
Lapin
073/2018
Hanke-ehdotus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle/neuvotteluille
Kuvataide, visuaaliset taiteet
Irina Sidtkiovan taidenäyttely ja taidetyöpaja Apatiittilaisen kuvataiteilija Irina Sidtikovan taidenäyttelyn ja taidetyöpajojen järjestäminen Kemissä.
Suomi-Venäjä-seuran Kemin osasto toteuttaa Irina Sidtikovan taidenäyttelyn ja taidetyöpajoja Kemissä vuosina 2019-2020. Taidenäyttelyssa on esillä taiteilajn töitä viime vuosilta ja pyrkimyksenä on se, että näyttely kiertäisi useilla eri paikkakunnilla Suomessa vuoden 2020 aikana, mahdollisuuksien mukaan jo vuonna 2019. Vuoden 2019 aikana toteutetaan Irina Siditkovan vetämiä taidetyöpajoja maalaustaiteessa, grafiikassa ja meren ajoipuita hyödyntävän taiteen tekemisessä. Kophderyhmänä ovat merilappilaiset taiteen harrastajat. Apatiitin Suomen ystävien yhdistyksen puheejohtajana toimiva Irina Sidtikova on ansioitunut taiteilija, jonka näyttelyjä on järjestetty Venäjän lisäksi Suomessa ja Norjassa. Viimeisen viiden vuoden aikana hänen omaperäistä ja ilmaisuvoimaista pohjoisesta luonnosta aiheensa ottavaa taidetta ei ole ollut esillä Suomessa. Hän on Venäjän taitelijaliiton jäsen.
Kuvataitelija Irina Sidtikova, Apatiitti, Murmanskin alue. isitdikova@mail.ru , +7 921 669 27 69
Vastaa hanke-ehdotukseen Täytä neuvottelujen tuloslomake