Olet täällä

Hankkeet 2012

Joensuun kulttuurifoorumiin oli suomalaisten vuoro tehdä hanke-ehdotuksia venäläisille kulttuuritoimijoille. Suomalaiset tekivät yhteensä 102 hanke-ehdotusta. Venäläisiltä toimijoilta tuli ennätykselliset 316 vastausta.

Joensuun kulttuurifoorumissa neuvoteltiin 66 eri hankkeesta.

Suomalaisten hanke-ehdotuksia ja venäläisten vastauksia sekä Joensuun kulttuurifoorumin partnerineuvotteluiden tuloksia pääsee tarkastelemaan alla olevien linkkien kautta.

Hanke Suomalainen partneri ja hanketiedot Venäläinen partneri Hankkeen lyhyt kuvaus
1 / 2012 Olympia Fine Arts Association OFAA ry # Sotshin talviolympialaisten 2014 yhteydessä järjestettävä kansainvälinen taidenäyttely samaan tapaan kuin oli Pekingin olympialaisissa 2008.
2 / 2012 Wildnation Ky

- D) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Devchata-yhtye 

B) Kuvanveistäjä Jekaterina Loseva 

C) Kunnallinen sosiaalis-kulttuurinen yhdistys 

D) Haitarinsoittajien orkesteri 

E) Komin tasavallan musiikki- ja draamateatteri 

F) Kulttuuriohjelmien instituutti 

G) Dostojevskin kirjallisuusmuseo 

H) Udmurtian taidejärjestö "Izhkar" 

I) Sosiaalis-kulttuurinen keskus, Petroskoi 

Hankkeen tavoite on saada kontakti mahdollisimman moneen esiintyvään taiteilijaan tai ryhmään, joilla mahdollista toteuttaa valmiita esityksiä erilaisiin kohteisiin. Kaikki taiteen lajit.
3 / 2012 Hanko maailmankartalle ry Venäjän kansallisen kirjaston ystävyysseura Riilahden/Hankonimen taistelun 300-vuotisjuhlatapahtumien järjestäminen Hangossa ja Pietarissa kesäkaudella 2014.
4 / 2012 Taidemaalari Leo Rannikko Venäjän taiteilijaliitto Etsin taiteen kuraattoria Venäjältä.
5 / 2012 Laurea-ammattikorkeakoulu Tverinkarjalaisten kulttuurinen autonomia Hankkeen tavoitteena lisätä kiinnostusta karjalaista kulttuuria kohtaan ja löytää uusia yhteistyökumppaneita. Opiskelijaprojekti Tverin yliopiston, paikallisten sosiaalialan oppilaitosten, lastentarhojen ja museon kanssa.
6 / 2012 Musiikkiopisto Arkipelag Novgorodin alueen taidekoulu

- Neuvottelujen tuloslomake

Musiikkiopisto Arkipelagin tanssijat ja Novgorodin Taideakatemian yhteistyön jatkoa. Tarkoitus on, että Arkipelag vierailee keväällä 2013 Novgorodissa ja jatkamme yhteistyötä tanssin opettamisen ja opiskelun saralla.
7 / 2012 Sotkamon Kameraseura Vaarojen Valokuvaajat ry

- C) Neuvottelujen tuloslomake

- E) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Venäjän taiteilijaliitto

B) Tihvinän nuorisojärjestö Audiovisuaalisen taiteen instituutti

C) Murmanskin alueen S. M.Kirovin kulttuuripalatsi

- Neuvottelujen tuloslomake

D) Udmurtian eläinpuisto

E) Pietarin valtiollinen elokuva- ja televisioyliopisto

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Valokuvanäyttelyn vaihtoa, valokuvaajien tapaamisia ja valokuvausretkeä sekä valokuvauksesta keskustelua ja vinkkien vaihtoa ym.
8 / 2012 Paula Nordfors Pietarin valtiollinen elokuva- ja televisioyliopisto Tavoitteena on saada tehdä valokuvataiteen keinoin, kuvataiteen kentällä Pietarissa yhteistyönäyttely venäläisen kuvataiteilijan/valokuvataiteilijan tai ko. alan ryhmän kanssa.
9 / 2012 Loimaan seudun musiikkiopisto/Loimaan kamariorkesteri A) Novgorodin alueen taidekoulu 

B) Haitarinsoittajien orkesteri 

C) Pietarin D.S. Bortnjanskin taidekoulu

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Olemme kiinnostuneita orkesterien ja yhtyeiden konserttivaihdosta ja yhteisistä musiikkiprojekteista. Yhteistyön jatkaminen Novgorodin filharmonian kamariorkesterin kanssa.
10 / 2012 Loimaan seudun musiikkiopisto/Loimaan kamariorkesteri

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Novgorodin alueen taidetoimikunta, Novgorodin filharmonia 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Olemme kiinnostuneita orkesterien ja yhtyeiden konserttivaihdosta ja yhteisistä musiikkiprojekteista.
11 / 2012 Soiva maailma r.y. A) Novgorodin alueen taidekoulu 

B) Leningradin alueen Tihvinän piirin hallinto

Jazzyhtyeet, bigband, festivaalit ja musiikkitapahtumien järjestäminen. Suomalais-venäläiset yhtyeprojektit.
12 / 2012 Tmi. Kati Köykkä Murmanskin alueen kulttuuripalatsi Hankkeen tarkoituksena on edistää vannetanssin tunnettavuutta, antaa koulutusta sekä mahdollisesti esiintymisiä yksin tai yhteistyökumppanin kanssa.
13 / 2012 Lapin taidetoimikunta

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- C) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Petroskoin hallinnon kulttuuriosasto 

B) Karjalan tasavallan kulttuuriministeriö 

C) Taiteen tukisäätiö "Sergei Oskolkov ja hänen ystävänsä" 

D) Murmanskin alueen kulttuuri- ja taidekomitea

Neuvotellaan tulevasta toiminnasta kulttuuriyhteistyösopimuksen puitteissa, kyseessä on mm. Murmanskin alueen kulttuuripäivät Rovaniemellä, yhteisnäyttelyprojekti Petroskoissa ja sopimuksen uusiminen Arkangelin kanssa.
14 / 2012 Linida Design Oy Kansainvälinen slaavilainen instituutti, Petroskoin sivutoimipiste Etsin venäläisiä yhteistyökumppaneita, esim. sisustusarkkitehtejä tai sisustussuunnittelutoimistoja, jotka suunnittelevat yksityiskotien sisustuksia.
15 / 2012 Eurooppalainen Kulttuuriyhdistys ry. A) Venäjän taiteilijaliitto 

B) Yleisvenäläisen Venäjän taiteilijaliiton Komin alueellinen osasto 

C) Kulttuuriyhdistys "Land i Art" 

D) Sortavalan piirin Kulttuurinäyttelykeskus 

E) Vjatkan V.M. ja A.M. Vasnetsovin taidemuseo 

F) Kaupungin näyttelysali, Petroskoi 

G) Yhteiskunnallinen liike "PskovART" 

H) Taimyrin Kansantaiteen talo 

I) Dostojevskin kirjallisuusmuseo 

J) Udmurtian taidejärjestö "Izhkar" 

Taitelija-/kulttuuriyhdistyksen tai vastaavan, tai kunnallisen/valtiollisen organisaation kanssa yhteistyössä näyttelyvaihto, taitelijoiden yhteistoiminta ja mahdollinen yhteinen taiteellinen työskentely. Tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa maidemme välistä taide- ja kulttuurivaihtoa.
16 / 2012 Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy/Humanistinen ammattikorkeakoulu, HUMAK

- B) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Pietarin valtiollinen elokuva- ja televisioyliopisto

B) Karjalan valtiollinen pedagoginen akatemia 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Hankkeen tavoitteena on aloittaa pitkäkestoinen yhteistyö korkeakoulutasoisen tulkkauksen ja kääntämisen opetuksessa ja tutkimuksen kehittämisessä. Hankkeessa kehitetään viittomakielen tulkkikoulutusta venäläisessä partnerikorkeakoulussa.
17 / 2012 Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu # Mannerheimin jalanjäljillä Petroskoissa -hanke. Tutkielman laatiminen aiheesta yhdessä Itä-Suomen koulun nuorten ja Petroskoin kaupungin koulun nro 9 nuorten kanssa.
18 / 2012 Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu A) Venäjän kulttuurisäätiön Karjalan sivuosasto 

B) Lihoslavlin M.V. Smirnovan opisto 

C) Petroskoin lasten taidekoulu 

D) Tverinkarjalaisten kulttuurinen autonomia 

- Neuvottelujen tuloslomake

E) Karjalan tasavallan opetusministeriö 

- Neuvottelujen tuloslomake

F) Nuorisojärjestö "Nuori Karjala" 

G) Kizhin museo-luonnonpuisto

Karjalaisen perinteen ja karjalan kielen vaaliminen ja elvyttäminen yhdessä karjalankielisten kylien, koulujen ja kulttuuriorganisaatioiden kanssa. Yhteisen leiritoiminnan aloittaminen vuorotellen sekä Joensuussa että Venäjän Karjalassa.
19 / 2012 Pohjois-Karjalan museo A) Kontupohjan piirin B. E. Kravtšenkon keskuskirjasto 

B) Karjalan kotiseutumuseo 

C) Karjalan tasavallan kuvataiteiden museo 

D) Segezhan museokeskus 

E) Pudozhin historia- ja kotiseutumuseo 

F) Kalevalan alueen lasten taidetalo 

G) Kizhin Valtiollinen museo-luonnonpuisto

Lasten töistä koostuva Karjala -teemainen näyttely. Jokainen mukana oleva museo tuottaa työpajassaan sovitusta teemasta kertovia piirustustuksia vai vastaavia.
20 / 2012 Pohjois-Karjalan museo A) Karjalan tasavallan kuvataiteiden museo 

B) Segezhan museokeskus 

C) Segezhan museokeskus 

D) Pudozhin historia- ja kotiseutumuseo 

E) Komin tasavallan kansallismuseo 

F) Vjatkan taidemuseo 

G) Pomorien kulttuurin keskus 

- Neuvottelujen tuloslomake

H) Udmurtian tasavallan kuvataiteiden museo 

I) Etnokulttuurikeskus "KALEVALATALO" 

- Neuvottelujen tuloslomake

J) Kizhin Valtiollinen museo-luonnonpuisto

Sovitaan partneri-museoiden kesken yhteinen teema. Jokainen mukana oleva museo valitsee omasta kokoelmastaan teemaan sopivia 5-10 esinettä. Museot valokuvaavat esineensa ja laittavat kuvat omille nettisivuilleen. Kuvista kootaan nettijulkaisu suomeksi ja venäjäksi.
21 / 2012 Lenin-museo/Suomi-Venäjä-Seuran Tampereen osasto 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Historiallis-kulttuurinen keskus, Viipurin Lenin-museo Tavoitteena näyttely- ja asiantuntijavaihto sekä tutkimusyhteistyö. Konferenssien ja seminaarien järjestäminen. Toteutusaikataulu 2012-2013.
22 / 2012 Kuopion kaupungin nuorisopalvelut

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- B) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Novgorodin alueen taidekoulu

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Sortavalan piirin nuorisokeskus

Nuorten ryhmätapaamiset, nuorten esiintyjäryhmien vaihto esim. nuorisomusiikki, "job shadowing".
23 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Itä-Suomen piirijärjestö ry A) Nuorisojärjestö "Nuori Karjala" 

B) Taideryhmä EMNOJUMNO:n medialaboratorio

Hankkeen tavoitteena on kouluttaa radioalasta kiinnostuneita ja eri kansalaisjärjestöissä toimivia suomalais-ugrilaisia nuoria tekemään radiolähetyksiä suomalais-ugrilaisista teemoista eri paikallisradioihin sekä Suomessa että Venäjällä.
24 / 2012 TROLLFOLK® # Kulttuuriviennin ja kulttuurivaihdon edistäminen ja suomenruotsalais- pohjois-karjalaisen musiikin vienti Venäjälle.
25 / 2012 Lasten ja nuorten taidekeskus "SuVenlahti" A) Televisioasema NKM 

B) Petroskoin lasten taidekoulu 

C) Haitarinsoittajien orkesteri 

D) Pjotr Tshaikovskin kotimuseo 

E) Alueellinen lasten kuorokoulu 

F) Kulttuuri- ja valistuskeskus Museo + 

G) Murmanskin alueellinen lasten ja nuorten kirjasto 

H) Udmurtian eläinpuisto 

I) Tihvinän alueen Kulttuuritalo 

Suvenlahden toiminnan tarkoituksena on venäjänkielisen vähemmistön kulttuurin, perinteiden ja venäjän kielen säilyttäminen ja edistäminen kerhotoiminnan avulla.
26 / 2012 Eräjärven Työväen Näyttämö ry A) Nuorten teatteristudio Rostok 

B) Murmanskin alueen draamateatteri

Teatteriesitysten teko vaihtaen.
27 / 2012 Nummi-Pusulan Tanhuujat ry 

- B ja C) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Kulttuurikeskus "Podshivalovski" 

B) Tshalnan kulttuuritalo

C) Drevljankan piirin sosiaalis-kulttuurinen keskus 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Lasten taidetapahtuman jatkotoimenpiteet, ja yhteiset laulut ja musiikki Karjalan alueella sekä Suguvastavundufestivaali 2013 ja 2014.
28 / 2012 Joensuun taidemuseo
O N N I

- C) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Venäjän taiteilijaliitto

B) Pihkovan alueen yhteiskunnallinen liike "PskovART" 

C) Pavlovskin valtiollinen museo ja luonnonpuisto

Joensuun kaupungilla ja keisarillisella Venäjällä on yhteistä historiaa. Joensuun taidemuseon toiveena on saada esitellä keisarillisen Venäjän aarteita Suomessa. Yhteistyö Pavlovskin valtiollisen museon kanssa.
29 / 2012 Joensuun taidemuseo
O N N I
Keisarillinen posliinitehdas oy, Nasledie-säätiö Joensuun taidemuseo ehdottaa yhteistyötä Keisarillisen posliinitehtaan museon kanssa näyttelyn tuottamiseksi, jossa olisi Keisarillisen posliinitehtaan taiteilijoiden tuotantoa sekä Arabian taiteilijoiden tuotantoa suomalaisista kokoelmista.
30 / 2012 Runon ja Rajan tie ry # Hanke-ehdotuksena on muodostaa ortodoksinen kulttuurimatkailu- ja pyhiinvaellusreitti Heinäveden Valamosta Laatokan Valamoon ja edelleen Petroskoihin. Hanke toteutetaan merkitsemällä reitti ja reitin varrella olevat kohteet maastoon.
31 / 2012 Joensuun konservatorio

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- B) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Petroskoin K. E. Raution musiikkiopisto 

B) G. Sinisalon Lasten musiikkikoulu nro 1 

Lasten taidetapahtuman jatkotoimenpiteet, ja yhteiset laulut ja musiikki Karjalan alueella sekä Suguvastavundufestivaali 2013 ja 2014.
32 / 2012 Haukiniemen kulttuurikyläyhdistys ry

- B) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Venäjän taiteilijaliitto 

B) Tverinkarjalaisten kansallinen ja kulttuurinen autonomia 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Tutustuminen karjalaisiin/ortodoksisiin tsasounarakentamisen perinteisiin Itä-Suomessa sekä Tverin Karjalassa. Rakennuskulttuurin ja paikallisen kulttuuriperinteen tutustuminen molemmilla alueilla. Valokuvanäyttely tsasounista rajan molemmin puolin.
33 / 2012 Oulun kaupunginkirjasto, Kajaanin kaupunginkirjasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- B) Neuvottelujen tuloslomake

- C) Neuvottelujen tuloslomake

A) Kontupohjan piirin keskuskirjasto

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Karjalan tasavallan kansalliskirjasto 

- Neuvottelujen tuloslomake

C) Lasten ja nuorten kirjastokeskus Tshitaj-gorod

D)Pudozhin alueellinen keskuskirjasto 

E) Pudozhgorskin kyläkirjasto 

F) Pomorien kulttuurin keskus 

G) Tverin alueen lasten- ja perhekirjallisuuden keskus

H) Lipetskin alueen lastenkirjasto 

I) Poljarnyin keskuskirjastojärjestelmä 

Kirjastoyhteistyö Kontupohjan piirin keskuskirjaston kanssa: ammatillisen tietotaidon vaihtaminen, seminaarit, kulttuurivaihto, henkilöstövaihto, projektit.
34 / 2012 Oulun kaupunginkirjasto, Kajaanin kaupunginkirjasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus A) Kostroman alueellinen tiedekirjasto 

B) Kunnallinen kulttuurilaitos Biblionika

C) Pudozhin alueellinen lastenkirjasto

D) Astrahanin alueen tiedekirjasto 

E) Tverin alueellinen M.I. Suvorovin sokeiden erityiskirjasto 

F) Poljarnyin keskuskirjastojärjestelmä 

Kirjastoyhteistyö Novgorodin kirjastojen kanssa: ammatillisen tietotaidon vaihtaminen, seminaarit, kulttuurivaihto, henkilöstövaihto, projektit.
35 / 2012 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto - Hämeen maakuntakirjasto

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- B) Neuvottelujen tuloslomake

- C) Neuvottelujen tuloslomake

A) Kontupohjan piirin B. E. Kravtšenkon keskuskirjasto 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Tverin alueellinen A. M. Gorkin tieteellinen yleiskirjasto 

- Neuvottelujen tuloslomake

C) Karjalan tasavallan kansalliskirjasto 

D) Pudozhin alueellinen keskuskirjasto 

E) Nenetsian keskuskirjasto

Hankkeen tarkoitus on edistää suomalaisten venäläisen kirjallisuuden tuntemusta ja venäläisten suomalaisen kirjallisuuden tuntemusta kulttuurivaihtona hämäläisten ja karjalaisten kirjailijoiden ja kirjastojen kesken.
36 / 2012 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto - Hämeen maakuntakirjasto

- C) Neuvottelujen tuloslomake

A) Kunnallinen kulttuurilaitos Biblionika 

B) Lipetskin alueen lastenkirjasto 

C) Pushkinin Kaupungin keskuslastenkirjasto 

D) Nykyajan kirjallisuus ja kirja -keskus 

E) Dostojevskin kirjallisuusmuseo 

Hankkeen tarkoitus on edistää suomalaisten venäläisen kirjallisuuden tuntemusta ja venäläisten suomalaisen kirjallisuuden tuntemusta kulttuurinvaihtona hämäläisten ja pietarilaisten kirjailijoiden ja kirjastojen kesken.
37 / 2012 Suomi-Venäjä-Seura, Turun piirijärjestö ry A) Säveltäjä Richard Schwarz 

B) Karjala-Suomi-Ystävyysseura 

C) Kulttuuriohjelmien instituutti (Institute for Cultural Programs)

Make it your home - 14-17-vuotiaiden venäjänkielisten maahanmuuttajien kotouttamisprojekti Turussa ja Pietarissa. Projektin tavoite on syrjäytymisvaarassa olevien venäläisten ja suomalaisten nuorten vahvistaminen luovan toiminnan ja taiteen kautta.
38 / 2012 Suomi-Venäjä-Seura, Turun piirijärjestö ry A) Komin tasavallan koriste- ja käyttötaiteen mestareiden liitto 

B) Komin tasavallan käsityöammattien mestareiden liitto 

C) Udmurtian Koriste- ja käyttötaideammattien kansallinen keskus 

Turun piirijärjestö haluaa jatkaa yhteistyötä Komin tasavallan käsityöläisten liiton kanssa. Hanke-ehdotus pohjaa aiempaan konkreettiseen yhteistyöhön.
39 / 2012 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto A) Karjalan tasavallan kuvataiteiden museo 

B) Karjalan tasavallan kulttuuriministeriö

Oulussa 20.-22.11.2012 järjestetään Lasten ja nuorten kulttuuriopetuksen monet muodot -tapahtuma, johon kutsutaan vierailijoita Karjalan tasavallasta. Tapahtuman aikana vierailijoilla on mahdollisuus tutustua monipuolisesti lastenkulttuuritoimintaan oppilaitoksissa ja vapaa-ajan toiminnoissa Oulun seudulla.
40 / 2012 Joensuun seutukirjasto - Pohjois-Karjalan maakuntakirjasto

- A) Neuvottelujen tuloslomake

A) Kontupohjan piirin keskuskirjasto 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Karjalan tasavallan kansalliskirjasto 

C) Pihkovan alueen tiedekirjasto

Hankkeen tavoitteena on löytää kirjastoautotoimintaa jo nyt harjoittava tai sen aloittamista suunnitteleva yleinen kirjasto, jonka kanssa keskustella osallistumisesta Joensuussa 2013 järjestettäville kirjastoautopäiville ja kirjastoautotoiminnan kehittämisestä alueilla.
41 / 2012 Joensuun seutukirjasto - Pohjois-Karjalan maakuntakirjasto

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- D) Neuvottelujen tuloslomake

A) Karjalan tasavallan kansalliskirjasto 

B) Komin tasavallan S. Marshakin kansallinen lastenkirjasto 

C) Lipetskin alueen lastenkirjasto 

D) Sortavalan asutusten keskinen aluekirjasto 

E) A. I. Pitškovin mukaan nimetty Nenetsian keskuskirjasto

Hankkeen tavoitteena on edistää kirjastoalan osaamisen vaihtamista ja esitellä erityisesti pohjoiskarjalaista nykykirjallisuutta Venäjällä.
42 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Länsi-Suomen piiri ry A) Tverinkarjalaisten kulttuurinen autonomia 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Nuorisojärjestö "Nuori Karjala" 

C) Venäjä-Suomi-seura, Umban osasto 

D) Tasavallan taidetalo 

E) Pietarin valtionyliopisto, elokuva- ja mediataiteen korkeakoulu 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Sähköinen kaveriverkosto -hanke. Suomessa ja Venäjällä monella suomalaisella on toive löytää naapurimaasta ystävä, jonka kanssa voisi opetella kieltä ja tutustua kulttuuriin. Sähköisellä aikakaudella ystävyyden ylläpito on tullut entistäkin helpommaksi.
43 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Länsi-Suomen piiri ry A) Televisioasema NKM 

B) Perhelehti "PERHE ja KIRJA" 

C) Komin tasavallan kansallinen lastenkirjasto 

D) Nuorisojärjestö "Nuori Karjala"

Haluamme neuvotella blogiyhteistyöstä suomalaisten ja venäläisten blogialustojen ja bloggarien kanssa. Erityisesti etsitään tahoja, jotka pystyvät kirjoittamaan suomeksi tai joiden valittuja juttuja voisi kääntää suomeksi. Myös venäjänkieliset tai vähemmistökielillä kirjoitetut tekstit ovat mahdollisia.
44 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Länsi-Suomen piiri ry # Länsi-Suomen piiri etsii Pietarista uusia kouluja vierailukohteiksi ja mahdollisiksi Länsi-Suomen koulujen yhteistyökumppaneiksi. Matkojen ohjelmaan kuuluu tutustumista venäläisiin kouluihin.
45 / 2012 Kukkulan Kuvataidekoulu/ Äänekosken Kansalaisopisto A) Kalevalan alueen lasten taidetalo 

B) Komin tasavallan Tšistalevin kulttuuriopisto 

C) Borovitshin lasten taidekoulu 

D) Pudozhin musiikkikoulu, taidegrafiikkaosasto 

E) Lasten taidekoulu 

F) Valtiollinen uskontojen historian museo

Lasten ja nuorten kuvataidenäyttelyvaihtoa, opettajavaihtoa molempiin suuntiin sekä mahdollisesti yhteinen kuvataideleiri.
46 / 2012 REDUKO OY # Haemme teknis-kaupallisia yrityksiä ja kehitysorganisaatioita yhteistyökumppaneiksi, etenkin: energia-, vesi- , ympäristö- ja rakennusalojen yritysedustajia (myös kaupungit voivat olla kumppaneita) Venäjän Karjalasta.
47 / 2012 Liperin kunta, Liperin koulu ja Viinijärven koulu # Hanke-ehdotuksen tavoitteena on luoda yhteyksiä Liperin kunnan yläluokkien venäjän opetuksen puitteissa venäläisten koulujen kanssa, erityisesti Suomen lähialueille.
48 / 2012 Turun kaupunginkirjasto - Varsinais-Suomen maakuntakirjasto

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- B) Neuvottelujen tuloslomake

A) Komin tasavallan nuortenkirjasto 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Lipetskin alueen lastenkirjasto 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Tavoitteena on monipuolisen kirjastoyhteistyön ja kulttuurivaihdon, myös virtuaalisen, virittäminen Pietarin ja Turun lasten- ja nuortenkirjastojen välille.
49 / 2012 Kulttuuriyhdistys Lila ry

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- B) Neuvottelujen tuloslomake

A) Kulttuuriyhdistys "Land i Art" 

B) Nonkonformistisen taiteen museo

Kommentti-hankkeella haluamme edistää uudenlaista vuoropuhelua suomalaisten ja venäläisten kuvataiteilijoiden välillä, jonka pyrkimyksenä on yhdistää toimijoita toisiinsa ja luoda uusia ideoita uusille yhteisille hankkeille ja rajat ylittävälle yhteistyölle tulevaisuudessa.
50 / 2012 Kahden Karjalan runous -työryhmä A) Karjalan tasavallan kansalliskirjasto 

B) Perhelehti "PERHE ja KIRJA"

C) Tverinkarjalaisten kulttuurinen autonomia 

- Neuvottelujen tuloslomake

D) Sortavalan asutusten keskusaluekirjasto

Hankkeessa tavoitteena on kehittää seminaariyhteistyötä venäläisten osapuolien kanssa kirjailijoiden, kirjallisuuden harrastajien ja tutkijoiden välillä rajaseudulla.
51 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piirijärjestö ry A) Kulttuuri- ja taidealan metodinen täydennyskoulutuskeskus 

B) Hyväntekeväisyyssäätiö Karjalan Terveys 

C) Arkangelin alueen kansalaisjärjestöjen tukikeskus Garant

Vuonna 2008 aloitetun koulutusyhteistyön ja projektitoiminnan jatkaminen Arkangelin alueen kansallisjärjestöjen tukikeskus Garantin kanssa.
52 / 2012 Kirkonkylän koulu Karhumäen keskiasteen yleissivistävä koulu nro 1 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Hankkeen tavoitteena olisi tutustua alakoulua vastaavaan kouluun Karjalan - Pietarin alueelta. Yhteydenpitoa oppilaiden kesken englanniksi / suomeksi.
53 / 2012 Kalevalaisten Naisten Liitto A) Kontupohjan piirin naisjärjestö "Sovremennitsy" 

B) Podšivalovski-kulttuurikeskus 

C) Karjala-Suomi-Ystävyysseura 

Perinteensiirto ja sukupolvien kohtaaminen - naiset perinteisten tapojen ja tarinoiden siirtäjinä ja uudistajina Udmurtiassa ja Suomessa.
54 / 2012 Joensuun Laulupelimannit ry

- A) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Pudozhin musiikkikoulu, akateeminen kuoro 

B) Säveltäjä Richard Schwarz

Haemme yhteistyökumppaniksi pelimannikuoroa. Tavoitteena on saada ohjelmistoihin musiikkikappaleita yhteistyökuoron kotiseudulta, vaihtaa kokemuksia valokuvien, äänitteiden ja tallenteiden avulla ym.
55 / 2012 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry A) Kuvanveistäjä Jekaterina Loseva 

B) Nonkonformistisen taiteen museo

Suomalais-venäläinen nykytaiteen vaihtonäyttely. Vuonna 2013 Pietarissa Nonkonformistisen taiteen museossa ja vuonna 2014 Suomessa myöhemmin valittavassa taidemuseossa.
56 / 2012 Kansanmusiikkiyhdistys Mahti ry A) Murmanskin alueen S.M. Kirovin kulttuuripalatsi 

B) Kizhin Valtiollinen museo-luonnonpuisto

Kansanmusiikkia rajan molemmilla puolilla.
57 / 2012 Pohjois-Karjalan taidetoimikunta

- A) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Säveltäjä Richard Schwarz 

B) Komin tasavallan kansallinen musiikki- ja draamateatteri 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Elävä kansanmusiikki - muusikoiden uudet tuulet.
58 / 2012 Kuopion Tanssistudio

- B) Neuvottelujen tuloslomake

- C) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Komin tasavallan Tshistalevin kulttuuriopisto 

B) Petroskoin lasten taidekoulu 

- Neuvottelujen tuloslomake

C) Karjalan kulttuuri- ja taideinstituutti

Tanssi- ja kulttuurikasvatusta lapsille ja nuorille tanssileirien ja esitysvaihtojen avulla sekä opettajien pedagogista vuorovaikutusta.
59 / 2012 Hämeen Keskiaikamarkkinat

- D) Neuvottelujen tuloslomake

- F) Neuvottelujen tuloslomake

- J) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Komin käsityökeskus 

B) Komin tasavallan käsityöammattien mestareiden liitto 

C) Kulttuurin ja vapaa-ajan koordinointikeskus 

D) Karjalan tasavallan Koriste- ja käyttötaiteen mestarikilta 

E) Taiteilija-suunnittelija Poroshina Irina 

F) Varjaagijoukkio "Ulvgard", Historiallisen rekonstruoimisen kerho 

- Neuvottelujen tuloslomake

G) Kulttuuri- ja valistuskeskus Museo + 

H) Komin tasavallan kansallinen musiikki- ja draamateatteri 

I) "Revontulet" ("Spolohi"), Kostamusksen paikallinen yhteiskunnallinen yhdistys

J) Novgorodin alueellinen Kansantaiteen talo 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Toivomme saavamme uusia esiintyjä- ja perinnetaitoryhmiä mukaan Hämeen Keskiaikamarkkinoille.
60 / 2012 Pudasjärven kaupunki, kulttuuritoimi

- A) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Vylgortin kylän lasten taidekäsityökoulu 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Karjalan kulttuuri- ja taideinstituutti 

C) Taiteilija-suunnittelija Poroshina Irina

Suomalais-ugrilainen kulttuuri ja taide. Yhteistyön laajentaminen ja uusien yhteistyömuotojen kartoittaminen suomalais-ugrilaisen taiteen ja kansanperinteen vahvistamiseksi sekä Syktyvdinskin piirissä, että Pudasjärvellä.
61 / 2012 Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- C) Neuvottelujen tuloslomake

- D) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Karjalan tasavallan kuvataiteiden museo 

B) Tverin taidegalleria 

C) Kulttuuri- ja valistuskeskus Museo + 

D) Valtiollinen uskontojen historian museo 

- Neuvottelujen tuloslomake

E) Kizhin Valtiollinen museo-luonnonpuisto

Museoiden virtuaalikierrosten kehittäminen. Museoiden toimintaan liittyvän kokemuksen ja internet- ja multimedia-hankkeiden vaihto.
62 / 2012 Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo

- A) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Historiallis-kulttuurinen keskus

B) Kizhin Valtiollinen museo-luonnonpuisto

Suomalais-venäläisen kotimuseoverkoston kehittäminen. Yhteistyön luominen ja tutustuminen kotimuseoiden elävöittämiseen.
63 / 2012 Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos # Hankkeen tavoitteena on lisätä suomalaisten ja venäläisten sosiaalipedagogiikan opiskelijoiden ja yliopisto-opettajien yhteistyötä. Hankkeen puitteissa toteutetaan kaksi sosiaalipedagogiikka-aiheista symposiumia, toinen Suomessa ja toinen Venäjällä.
64 / 2012 Varsinaissuomen Ely-keskus/kv asiantuntijatyöryhmä

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Analyyttinen keskus Yhteistyön tavoitteena on rakentaa nuorisoyhteistyötä ja antaa koulutusta ja kasvatusta.
65 / 2012 Lasistudio ArkMair 

- A) Neuvottelujen tuloslomake 

- B) Neuvottelujen tuloslomake 

- C) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Novgorodin lasten taidekoulu 

B) Kansainvälinen slaavilainen instituutti 

C) Valtiollisen venäläisen museon museopedagogiikan ja lasten taiteen keskus

Tavoitteena on herättää mielenkiintoa suomalaisen opetuskulttuuriin ja taidelasitekniikkaan järjestämällä luentoja, master-class työnäytöksiä, kursseja ja näyttelyjä.
66 / 2012 Lappeenrannan museotoimi A) Pietarin valtiollinen A.V. Suvorovin museo

B) Pietarin ja Leningradin alueen museoalan työntekijöiden luova liitto

C) Pietarin teatteri- ja musiikkitaiteen museo

D) Dostojevskin kirjallisuusmuseo

Suomalais-venäläisen museoyhteistyön vahvistaminen, hyvien käytäntöjen jakaminen ja ammattilaisvaihdon ja vertaisryhmien kehittäminen yhteistyössä Suomen museoliiton, Lappeenrannan museotoimen, Pietarin museoalan työntekijöiden kulttuuriyhdistyksen ja Pietarin museoalan työntekijöiden luovan liiton kanssa kanssa.
67 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran - Samfundet Finland-Ryssland Kemin osasto ry 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Venäjä-Suomi-seura, Umban osasto

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Hankkeen tavoitteena on aloittaa suomalais-venäläinen kansalaisjärjestöjen yhteistyö Kemin alueella sijaitsevien neuvostoliittolaisten sotavankien hautausmaitten ylläpitämiseksi sekä Kuolan niemimaalla sijaitsevien suomalaisten keskitysleirivankien hautojen ylläpitämiseksi.
68 / 2012 Pohjanmaan liitto

- B) Neuvottelujen tuloslomake

- C) Neuvottelujen tuloslomake

A) Pudozhin musiikkikoulu, studio "Traditsija"

B) Nuorisojärjestö "Nuori Karjala" 

C) Kulttuuri- ja valistuskeskus Museo +

D) Valtiollinen uskontojen historian museo

Molemmissa maissa työskennellään yhteisen teeman kautta ja vaihdetaan ideoita sekä toimintamalleja. Suunnitellaan ja tehdään työpaja, jossa eri tavoin elävöitetään kulttuuriperintöjämme. Molemmat tahot pitävät työpajan omilla alueillaan yhteistyössä paikallisten museoiden kanssa. Kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret.
69 / 2012 Oulun läänin taitetoimikunta A) Pudozhin musiikkikoulu, akateeminen kuoro 

B) Kansainvälisen yhteistyön keskus Inter Aspekt 

C) Karjalan tasavallan musiikkiteatteri D) Alueellinen lasten kuorokoulu, Kostroma E) Pietarin D.S. Bortnjanskin taidekoulu 

F) Lasten musiikki- ja kuorokoulu, Petroskoi 

G) Tihvinän alueen Kulttuuritalo 

H) Taiteen tukisäätiö "Sergei Oskolkov ja hänen ystävänsä" 

Kulttuurivaihto, kuoronjohtajien koulutus, yhteiskonsertit, kuorojen yhteistyö performanssitaiteilijoiden kanssa, kuoromusiikin yhteistyö äänitaiteilijoiden kanssa, festivaalien yhteistyö, kulttuurihallinnon koulutus ja yhteistyö.
70 / 2012 Keski-Suomen taidetoimikunta 

- B) Neuvottelujen tuloslomake 

- C) Neuvottelujen tuloslomake 

- D) Neuvottelujen tuloslomake

A) Kuvanveistäjä Jekaterina Loseva 

B) Pihkovan taidekoulu 

C) Kuva- ja kansantaiteen laitos Vizit 

- Neuvottelujen tuloslomake

D) Pietarin D.S. Bortnjanskin taidekoulu

- Neuvottelujen tuloslomake

Pohjoinen kesämme 2012-2013, Kuvataiteilijoiden maalausleirit, Pihkova 2012 ja Suomessa 2013. Jatkoneuvottelut 2013 maalausleiristä Suomessa.
71 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Etelä-Suomen piirijärjestö A) Komin tasavallan koriste- ja käyttötaiteen mestareiden liitto 

B) Komin tasavallan käsityöammattien mestareiden liitto 

C) Komin käsityökeskus 

D) Kansantaide- ja lisäkoulutuskeskus, Komin tasavalta 

E) Novgorodin alueen S. V. Rahmaninovin taidekoulu 

F) Kulttuurin ja vapaa-ajan koordinointikeskus 

G) Pudozhin kunnanhallinto 

H) Koriste- ja käyttötaiteen studio "Traditsija" 

I) Karjalan tasavallan Koriste- ja käyttötaiteen mestarikilta 

J) Kunnallinen sosiaalis-kulttuurinen yhdistys 

K) Pomorien kulttuurin keskus 

L) Lasten taidekoulu

M) Projekti "DeLa'Ruk"

N) Taimyrin Kansantaiteen talo

O) Udmurtian tasavallan kulttuurivirasto 

P) Etnokulttuurikeskus "KALEVALATALO"

- Neuvottelujen tuloslomake

Q) Varjaagijoukkio "Ulvgard", Historiallisen rekonstruoimisen kerho 

R) Lipetskin alueen saviveistoskeskus

Etsimme käsityöläisyhteisöjä ja käsityöläisiä yhteistyökumppaneiksi vuosittain järjestämämme Joulujarmarkan eli venäläisten joulumarkkinoiden kehittämiseen ja työpajatoimintaan.
72 / 2012 Espoon esittävän taiteen koulu/Espoon kaupunki, kulttuuripalvelut # Hankkeen tavoitteena on pitkäkestoisen yhteistyön synnyttäminen espoolaisen ja pietarilaisen sirkuskoulun välille. Yhteistyön muotoja ovat opettaja- ja oppilasvaihdot, yhteiset leirit ja tapaamiset.
73 / 2012 Pieksämäen kaupunki nuorisotoimi, Päivällisteatteri A) Karjalan kulttuuri- ja taideinstituutti 

B) Kunnallinen sosiaalis-kulttuurinen yhdistys 

C) Novgorodin alueen S.V. Rahmaninovin taidekoulu, opiskelijateatteriryhmä 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Hankkeen tavoitteena on tutustua eri kulttuurien tapaan osallistua, tuottaa ja toteuttaa teatteriharrastustoimintaa nuorten kanssa sekä luoda luontaista yhteistyötä niin ohjaajien, julkishallinnon työntekijöiden kuin nuortenkin kanssa.
74 / 2012 Oy Kotikunta-TV A) Perhelehti "PERHE ja KIRJA" 

B) Televisioasema NKM 

C) Kulttuuriohjelmien instituutti 

D) Dostojevskin kirjallisuusmuseo 

E) Pietarin valtiollinen elokuva- ja televisioyliopisto 

Pietari-TV on suomen-, englannin- ja venäjänkielinen sivusto, jonka sisältö koostuu kolmesta pääaihealueesta: kulttuuri, matkailu ja talous. Kulttuuriosion tarkoituksena on tavoittaa isot kävijäryhmät ja toisaalta antaa näkyvyyttä hyville kulttuurihankkeille.
75 / 2012 Suomen Sukututkimusseura ry

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- B) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Karjalan sukututkimusseura 

B) Karjalan tasavallan kansallisarkisto

Hanke-ehdotus on nk. Petroskoi-osahanke Suomen Sukututkimusseuran Venäjä-hanketta, jolla tähdätään suomalaisten sukututkimuksen harrastajien tutkimusmahdollisuuksien edistämiseen venäläisissä arkistoissa ja yhteistyöhön venäläisten sukututkimusjärjestöjen kanssa.
76 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piirijärjestö ry A) Kulttuurin ja vapaa-ajan koordinointikeskus 

B) Karjala-Suomi-Ystävyysseura 

C) Udmurtian tasavallan kulttuurivirasto 

D) Varjaagijoukkio "Ulvgard", Historiallisen rekonstruoimisen kerho 

E) "Revontulet" ("Spolohi"), Kostamuksen paikallinen yhteiskunnallinen yhdistys

F) Kansantaiteen ja vapaa-ajan keskus

Kulttuurin eri alojen yhteistyön kehittäminen ja tiivistäminen, yhteistyösopimus vuosille 2013-2014.
77 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piirijärjestö ry "Revontulet" ("Spolohi"), Kostamuksen paikallinen yhteiskunnallinen yhdistys Uusi Oulu 2013 ja uudet ystävyyskuntasuhteet. Oulun kaupunkiin liittyy vuonna 2013 Yli-ii, Haukipudas, Kiiminki. Liittyvillä kunnilla on ystävyyskuntasopimus Kronstadtin kanssa. Tarkoituksena on löytää Kronstadtista kumppaneita ja käynnistää yhteistyön.
78 / 2012 Keski-Suomen taidetoimikunta

- I) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Jaroslavlin valtionyliopiston ammattiopisto 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Jaroslavlin Lasten taidekoulu 4 

- Neuvottelujen tuloslomake

C) Karjalan tasavallan kuvataiteiden museo 

D) Pudozhin historia- ja kotiseutumuseo 

E) Karjalan tasavallan Koriste- ja käyttötaiteen mestarikilta 

F) Karjalan kulttuuri- ja taideinstituutti 

G) KronFest, kulttuurialan itsenäinen ei-kaupallinen järjestö 

- Neuvottelujen tuloslomake

H) Vjatkan taidemuseo 

I) Taimyrin Kansantaiteen talo 

J) Taiteilija-suunnittelija Poroshina Irina

Taideviesti - yhdessä olemme enemmän! Hankkeen tavoitteet ja kohderyhmät: tapahtumien ja näyttelyjen ketju, jossa muita taiteenaloja yhdistetään ympäristötaiteeseen.
79 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Hervannan osasto ry # Informaalinen opintoryhmä (10-15 henkilöä) "Suomalaisten jalanjälkiä Siperiassa". Hankkeen aikana pidetään yhteyksiä krasnojarskilaisiin kumppaneihin mm. sosiaalisen median ja Skypen avulla. Tavoitteena on toteuttaa matka Siperian Krasnojarskiin vuonna 2014.
80 / 2012 Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piirijärjestö ry A) Kansantaiteen ja vapaa-ajan keskus 

B) Kirovskin kaupungin kulttuuripalatsi 

C) Terin piirihallinto 

- Neuvottelujen tuloslomake

D) "Revontulet" ("Spolohi"), Kostamuksen paikallinen yhteiskunnallinen yhdistys

E) Suomen ystävät-järjestön Apatityn osasto

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Kulttuuriyhteistyön ohjelma 2013-2014, taitelijaryhmien vaihto ja kulttuuritapahtumien informaation kehittäminen.
81 / 2012 Lasten ja nuorten teatteri Forte ry A) Kalevalan alueen lasten taidetalo 

B) Dramaturgi Loseva Natalia 

C) Petroskoin M.A. Balakirevin lasten taidekoulu 

D) Pudozhin musiikkikoulun akateeminen kuoro 

E) Kunnallinen sosiaalis-kulttuurinen yhdistys

Kulttuuriyhteistyötä: yhteiset produktiot, esiintymisryhmien vierailut, festivaaleille osallistuminen, seminaarit ja work shopit. Musiikkitapahtumien järjestäminen, musiikkiproduktioiden tekeminen, master class.
82 / 2012 Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Karjalan kulttuuri- ja taideinstituutti Haemme venäläistä koulua YET(Youth, Europe and Theatre) -projektiin. Projektiin osallistuvat opiskelijat ovat 16- 18 vuotiaita, ryhmän koko n. 25 opiskelijaa sekä teatterin ja muiden taideaineiden opettajia. Projektissa valmistetaan teatteriesitys kahdessa ryhmässä, joissa puolet opiskelijoista on venäläisiä ja puolet suomalaisia.
83 / 2012 Joensuun Kaupunginteatteri

- A) Neuvottelujen tuloslomake

- C) Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Karjalan tasavallan valtiollinen kansallisteatteri 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Dramaturgi Natalia Loseva 

C) Karjalan tasavallan musiikkiteatteri 

- Neuvottelujen tuloslomake

D) Karjalan tasavallan nukketeatteri 

E) Murmanskin alueen draamateatteri 

Vierailuesityksen tuominen Joensuuhun ja/tai vieminen Petroskoihin.
84 / 2012 Oulun läänin taidetoimikunta A) Laulu- ja tanssiyhtye Kantele 

B) Etnokulttuurikeskus "KALEVALATALO"

Esitysvaihdon kehittäminen.
85 / 2012 Oulun läänin taidetoimikunta A) Belomorskin kunnallispiirin hallinto 

B) Karjalan tasavallan kulttuuriministeriö 

C) Narjan-Marin kaupungin piirihallinto 

D) Narjan-Marin kulttuuritalo 

E) "Revontulet" ("Spolohi"), Kostamuksen paikallinen yhteiskunnallinen yhdistys

Pohjoisen kulttuurin vuosi -hankkeen kehittäminen ja vuoden 2013 ohjelmiston sopiminen.
86 / 2012 Oulun läänin taidetoimikunta A) Karjalan tasavallan kuvataiteiden museo 

B) Kuvanveistäjä Jekaterina Loseva 

C) Valtiollinen uskontojen historian museo 

D) Murmanskin alueen taidemuseo

Näyttelyvaihtotoiminnan kehittäminen.
87 / 2012 Suomi-Venäjä-Seura A) Novgorodin A.S. Arenskin filharmonia 

B) Devchata-yhtye 

C) Karjalan kansallinen laulu- ja tanssiyhtye Kantele 

D) Haitarinsoittajien orkesteri 

E) Pietarin D.S. Bortnjanskin taidekoulu 

F) Tanssiyhtye "Alan" 

Konsettikiertue Suomessa syksyllä 2013.
88 / 2012 Museovirasto A) Valtiollinen Pietarin historian museo 

B) Kulttuuri- ja valistuskeskus Museo + 

C) Leningradin alueen kulttuuriviraston "Museoagentuuri" -osasto 

D) Käkisalmen ("Korela") linna-museo 

E) Ivangorodin museo 

F) Leningradin alueen kulttuuritoimikunta 

Linnasta linnaan / Castle to Castle, kulttuurimatkailullisen verkostohankkeen jatkoneuvottelut.
89 / 2012 Suomi-Venäjä-Seura A) Suomalais-ugrilaisen kulttuurin tutkimuslaboratorio 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Terin piirihallinnon Yhteiskuntasuhteet, turismi, kulttuuri ja urheilu -osasto

Etnomatkoja Mordvaan.
90 / 2012 Taipaleen ortodoksinen kirkkokuoro A) Tverinkarjalaisten kansallinen ja kulttuurinen autonomia -järjestö 

B) Säveltäjä Richard Schwarz

Kuoroyhteistyön aloittaminen Taipaleen ja Tverin kaupungin suomalais-karjalaisen kuoron välillä. Taipaleen kuoron konsertti kesällä 2013 Tverissä. Tverin kuoron konsertti Suomessa myöhemmin sovittavana aikana.
91 / 2012 Lapinlahden lukio ja Kuvataidelukio Taidekoulu, Karjalan tasavalta Musiikki- ja tanssiperformanssin suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä Petroskoin koulun n:o 1, Kuopion Musiikkilukion ja Lapinlahden kuvataidelukion kanssa.
92 / 2012 Kontiolahti-Venäjä seura ry

- Neuvottelujen tuloslomake
 

A) Pudozhin kunnanhallinto 

- Neuvottelujen tuloslomake

B) Säveltäjä Richard Schwarz

Ystävyyskuntasuhteiden kehittäminen, kulttuurivaihto, kuorojen vaihto.
93 / 2012 Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry # Hankkeen tavoitteena on koota Itä-Suomen, Venäjän Karjalan ja Luoteis-Venäjän alueelta sinfoniaorkesteri, jossa on sekä opiskelija että ammattisoittajia. Kuopiolaisen kanteleopettajan ja opiskelijoiden osallistuminen Pihkovan kansallisten kielisoittimien soittajien festivaalille lokakuun 1.-5.2012.
94 / 2012 Valola-säätiö Barea-kustantamo Ahola-Valon elämäntyön tutkiminen ja esittely Suomessa ja Venäjällä.
95 / 2012 Svetlana Peura # "KUKLANDIA"-nukkenäyttelyn järjestäminen ja toteuttaminen.
96 / 2012 Svetlana Peura Komin tasavallan koriste- ja käyttötaiteen mestareiden liitto Osallistuminen suomalais-ugrilaiseen käsityö- ja perinnefestivaaliin "Jugra 2012". 
Etnisen nukkenäyttelyn valmistelu ja toteuttaminen 2012 Ljantorin kaupungissa.
97 / 2012 Pohjois-Karjalan taidetoimikunta Karjalan tasavallan nukketeatteri 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Vuonna 2009 alkaneen taiteellisen yhteistyön jatkaminen Karjalan tasavallan valtiollisen nukketeatterin ja Satuteatteri Punahilkan, sekä muiden pohjoiskarjalassa toimivien nukketeatteritaiteilijoiden kanssa.
98 / 2012 Svetlana Peura # Näyttelyvaihto ja yhteistyö Svetlana Peuran (galleria Waalea eläin, Keski-Suomi) ja Minsalim Timergazievin (Minsalim, Tobolskin kaupunki) välillä.
99 / 2012 Helsingin yliopisto, Maailman kulttuurien laitos # Tutkija- ja luennoitsijavaihto Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksen ja Pietarin valtiollisen Taiteiden historian instituutin välillä. Tutkijoita teatterin, kuvataiteiden, filmin, musiikin ja folkloren alalla. Julkaisu Suomen ja Venäjän kulttuurisuhteista jatkona julkaisuille jotka ilmestyivät venäjäksi.
100 / 2012 Jyväskylän kaupunki/ Kulttuuriaitta Jaroslavlin lasten taidekoulu Nro 4 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Lastenkulttuuriyhteistyön mahdollisuuksista keskusteleminen Jaroslavlin taidekoulu 4:n kanssa.
101 / 2012 Loma-Nurmes Oy / Hyvärilän Matkailu- ja nuorisokeskus Pietarin valtiollinen elokuva- ja televisioyliopisto 

- Neuvottelujen tuloslomake
 

Hyvärilän nuorisokeskuksen ja Pietarin valtiollisen elokuva- ja televisioyliopiston (GUKIT) välisen yhteistyön jatkaminen ja kehittäminen.
102 / 2012 Mikkelin ammattikorkeakoulu Petroskoin valtiollinen yliopisto Tapahtumatuotannon maisteritason koulutuksen kehitystyö Venäjällä yhdessä skandinaavisten partnereiden kanssa.